! Uimakouluryhmien kuvaukset

UIMATAIDOTTOMILLE


MINIVESIKIRPPU
Minivesikirppu on tarkoitettu aroille ja/tai vettä pelkääville, 3-5 vuotiaille, lapsille. Uimakoulussa tutustutaan veteen erilaisten leikkien kautta ja opitaan luottamaan veteen.
Huom! Lapsen tulee olla täyttänyt kolme vuotta uimakoulun alkamiseen mennessä.

MERITÄHTI
Meritähti-uimakoulu on tarkoitettu lapsille, jotka ovat käyneet Minivesikirppu-ryhmän vähintään kahdesti, mutta eivät ole päässeet vielä siirtymään Vesikirppuihin.

VESIKIRPPU
Vesikirppu on tarkoitettu uinninalkeita opetteleville lapsille. Vesikirppu-ryhmään tullessa uimarin tulee pystyä ehdottomasti puhaltamaan ja kastamaan kasvot veteen, kastamaan korvat selkäasennossa, sekä liukumaan kasvot vedessä pitäen.
Huom! Lapsen tulee olla täyttänyt neljä vuotta uimakoulun alkamiseen mennessä.

PIKKU-LOHI
Pikku-Lohi-ryhmä on tarkoitettu 7-10 -vuotiaille aroille uinninalkeita opetteleville lapsille. Uimakoulu pidetään kahluualtaassa. Uimakoulussa tutustutaan veteen erilaisten toimintojen kautta ja opitaan luottamaan veteen, sekä opetellaan uinninalkeita.

LOHI
Lohi-uimakoulu on tarkoitettu 9-13 -vuotiaille lapsille, joilla ei ole vielä uimataitoa. Uimakoulu pidetään opetusaltaassa. Lohiryhmään tullessa uimarin tulee pystyä ehdottomasti puhaltamaan ja kastamaan kasvot veteen, kastamaan korvat selkäasennossa, sekä liukumaan kasvot vedessä pitäen.


UINNIN ALKEET OSAAVILLE


NORPPA
Norppa on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat uida 5m alkeisselkää ja myyräuintia. Norppa-ryhmään tullessa uimarin tulee uskaltaa olla syvemmässä vedessä (opetusaltaan syvyys 0,6-1,2m).

DELFIINI
Delfiini on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat uida 5m selkä- ja vapaauintia.


UIMATAITOISILLE


JATKORYHMÄT
Lapset, jotka osaavat uida jo 10m selkä- ja vapaauintia sekä alkeisrintauintia.




   
Lisää uutisia
Uimakoulu
«  Marraskuu   »
Kategoriat