Tältä sivulta löydät Oulun Lohien uimakouluryhmät, niiden kuvaukset ja linkit verkkokauppaan.
Koko kauden uimakoulut ovat kerran viikossa, yhteensä 15 uimakoulukertaa.
Kaikki uimakoulut pidetään Raksilan uimahallissa.
Huom! Viikonlopun ryhmissä ei ole kuskausta aulasta altaalle, vaan uimakoululaiset tulevat itsenäisesti/vanhemman avustamana altaalle n. 5 minuuttia ennen uimakoulun alkua nimenhuutoon. Arkiryhmiin sisältyy naistenpuolelta kuskaus aulasta altaille ja altailta takaisin aulaan. Nimenhuuto arkiryhmillä on 20 minuuttia ennen allas ajan alkua Raksilan uimahallin ala-aulassa.
Huom! Naistenpuolelle saavat tulla myös kaikki alle 9-vuotiaat pojat. Jos lapsesi on yli 9-vuotias poika, tulee hänen tällöin kulkea miesten puolelta joko itsenäisesti tai vanhempien kanssa.
HUOM! Merkitsethän ylös ne päivämäärät, jolloin harjoituksia ei ohjelman mukaisesti järjestetä.
Syksyn 2023 uimareille lähetetään marraskuun aikana ennakkoon ilmoittautumislinkki sähköpostiin. He voivat ilmoittautua kyseisestä linkistä viikolla 50 alkavassa ennakkoilmoittautumisessa. Todistus uimakoulusta jaetaan jokaiselle uimakoululaiselle viimeisellä kerralla, josta selviää suositus seuraavasta ryhmästä. Vain vapaaksi jääneet paikat ovat alla yleisessä ilmoittautumisessa.
Yleinen ilmoittautuminen verkkokaupan kautta kautta, johon löytyvät linkit alempaa sivulta (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa). Ilmoittautumiset ryhmiin alkavat viikolla 51 porrastetusti alla näkyvän aikataulun mukaan.
klo 10.00: Meduusat & Meritähdet
klo 10.30: Vesikirput & Pikku-Lohi
klo 10.00: Norpat & Lohi
klo 10.30: Delfiinit & Saukko
klo 10.00: Jatkot
Arkipäivän ryhmiin pääset tutustumaan tästä: Arkiryhmät.pdf
Viikonlopun ryhmiin pääset tutustumaan tästä: Viikonloppuryhmät.pdf
MEDUUSAT (kahluuallas): 200€
Kenelle: Meduusa ryhmä on tarkoitettu aroille ja / tai vettä pelkääville 3-5 vuotiaille sekä kaikille alle 4 vuotiaille lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: Ei tarvitse aiempaa osaamista.
Harjoitellaan: Uimakoulussa tutustutaan ja opitaan luottamaan veteen erilaisten leikkien kautta, harjoitellaan kasvojen / korvien kastamista veteen sekä mahallaan liukua kasvot vedessä.
Huomioita: Lapsen tulee olla täyttänyt kolme vuotta uimakoulun alkamiseen mennessä.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
MERITÄHTI (kahluuallas): 200€
Kenelle: Meritähti ryhmä on tarkoitettu Meduusa ryhmän 2 kertaa käyneille lapsille, jotka eivät ole vielä päässeet siirtymään Vesikirppu ryhmään.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: Ei tarvitse aiempaa osaamista.
Harjoitellaan: Uimakoulussa tutustutaan ja opitaan luottamaan veteen erilaisten leikkien kautta, harjoitellaan kasvojen / korvien kastamista veteen sekä mahallaan liukua kasvot vedessä.
Huomioita: Lapsen tulee olla täyttänyt kolme vuotta uimakoulun alkamiseen mennessä.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
PIKKU-LOHI (kahluuallas): 210€
Kenelle: Pikku-Lohi ryhmä on tarkoitettu 6-9 -vuotiaille uinninalkeita opetteleville lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: Ei tarvitse aiempaa osaamista.
Harjoitellaan: Uimakoulussa tutustutaan ja opitaan luottamaan veteen erilaisten leikkien kautta, harjoitellaan kasvojen / korvien kastamista veteen sekä mahallaan liukua kasvot vedessä.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
LOHI (opetusallas): 210€
Kenelle: Lohi ryhmä on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille lapsille, joilla ei ole vielä uimataitoa.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: Kastaa kasvot veteen, kastaa korvat selkäasennossa veteen sekä mahallaan liukua kasvot vedessä.
Harjoitellaan: Sukeltamista, liukua oikealla lähtöasennolla, 5m myyrä- ja alkeisselkäuintia.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
VESIKIRPPU (kahluuallas): 210€
Kenelle: Vesikirppu ryhmä on tarkoitettu uinninalkeita opetteleville lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: Kastaa kasvot veteen, kastaa korvat selkäasennossa veteen sekä liukua mahallaan kasvot vedessä.
Harjoitellaan: Sukeltamista, liukua oikealla lähtöasennolla sekä 5m myyrä- ja alkeisselkäuintia.
Huomioita: Lapsen tulee olla täyttänyt neljä vuotta uimakoulun alkamiseen mennessä.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
NORPPA (opetusallas): 210€
Kenelle: Norppa ryhmä on tarkoitettu uinnin alkeet osaaville lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: 5m myyrä- ja alkeisselkäuintia sekä liukua oikealla lähtöasennolla veden pinnalla.
Harjoitellaan: 5m vapaa- ja selkäuintia, alkeisrintauintia sekä liukua oikealla lähtöasennolla veden pinnan alla.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
DELFIINI (opetusallas): 210€
Kenelle: Delfiini ryhmä on tarkoitettu uinnin alkeet osaaville lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: 5m vapaa- ja selkäuintia sekä alkeisrintauintia.
Harjoitellaan: 10m vapaa- ja selkäuintia, alkeisrintauintia sekä liukua oikealla lähtöasennolla veden pinnan alla.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
SAUKKO (opetusallas): 200€
Kenelle: Saukko ryhmä on tarkoitettu uimataitoisille lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: 10m vapaa- ja selkäuintia, alkeisrintauintia sekä liukua oikealla lähtöasennolla veden pinnan alla.
Harjoitellaan: 15m vapaa-, selkä-, ja rintauintia sekä perhosuinnin alkeita.
Huomioita: Ryhmä on samantasoinen kuin Aloittavat Jatkot mutta on hyvä vaihtoehto lapselle, joka on kooltaan tai iältään vielä pieni, tai isompi allas on lapselle / lapsen mielestä vielä liian iso / syvä.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
ALOITTAVAT JATKOT (kuntoallas): 210€
Kenelle: Aloittavat Jatkot ryhmä on tarkoitettu uimataitoisille lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: 10m vapaa- ja selkäuintia, alkeisrintauintia sekä liukua oikealla lähtöasennolla veden pinnan alla.
Harjoitellaan: 15m vapaa-, selkä-, ja rintauintia sekä perhosuinnin alkeita.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
JATKAVAT JATKOT (kuntoallas): 210€
Kenelle: Jatkavat Jatkot ryhmä on tarkoitettu uimataitoisille lapsille.
Ryhmään ilmoittautuessa tulee osata: 15m vapaa-, selkä- ja rintauintia sekä perhosuinnin alkeita.
Harjoitellaan: 25m vapaa-, selkä-, ja rintauintia, perhosuinnin alkeita sekä vapaauinnin käännöstä ja liukua.
Linkki verkkokauppaan: (ei vielä linkkiä, sillä verkkokauppa on vielä tekovaiheessa)
Ryhmä täynnä? Jätä tiedot - ja odota peruutuspaikkaa.
Arkiryhmissä on täytettävä - , jos haluat antaa lapsellesi luvan kulkea yksin (ei ryhmän mukana) tai mahdollisuuden lähteä pukuhuoneesta ilman ohjaajaa.
Täytäthän lomakkeen myös viikonloppuryhmissä, jos haluat antaa lapsellesi luvan poistua altailta itsenäisesti ilman vanhempaa uimakoulun jälkeen.
Lisätietoja uimakouluista:
Julia Kärkkäinen, uimakoulut@oulunlohet.fi tai 050 359 6657
Vilma Niskanen, uimakoulut@oulunlohet.fi tai 050 364 7658