Masterseissa uidaan lujaa!
10.3.2021 11:21 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Matti Nikula löytyy Mastersien maailmanranking-listalta sijalta 2.

Menestyksestä Masters-uintia Oulun Lohissa

Koronarajoitukset ovat pitäneet yli 18-vuotiaat uimarit poissa altaista koko alkuvuoden ja seuraikoni Matti Nikulallekin uintitauko on ollut poikkeuksellisen pitkä. Yleensä 4-5 kertaa viikossa altaassa viihtyvä "Nitti" on muiden Masters-uimareiden tapaan päässyt viimeksi harjoittelemaan marraskuun lopussa.

Taukoa ennen Nitti sitten onkin pitänyt vauhtia altaassa senkin edestä ja Lohien lippua korkealla. Viime lokakuussa Kuopiossa uiduissa SM-kisoissa Nitti ui paraatimatkallaan, 50m rintauinnissa Pohjoismaiden ennätyksen, joka oikeuttaa Mastersien (60-65v) maailmanrankingin top-10 listalla upeasti toiseen sijaan (Fina World Masters Rankings 2020)! Samaisella listalla Nitin nimi löytyy lisäksi kolmessa muussa lajissa sijalta seitsemän, eli 50m vapaauinnissa, 50m perhosessa ja 200m rintauinnissa. Lisäksi Nitillä on hallussaan neljä voimassaolevaa Suomen ennätystä.

Nitillä siintää tavoitteissa Mastersien EM-kilpailut, jotka viime vuodelta siirtyivät uinnin EM-kilpailuiden tapaan kevääseen 2021. Nähtäväksi vielä jää, toteutuvatko kilpailut ja missä vaiheessa Masters-uimarit pääsevät takaisin altaaseen.

Oulun Lohien Masters-ryhmissä voi harjoitella omien mieltymysten mukaan yhdestä neljään kertaan viikossa. Erityistä uintitaustaa ei sinänsä tarvita - moni aikuisten uimakoulut käynyt kuntouimari on vuosien varrella jatkanut harrastustaan Masters-ryhmissä. Sen sijaan Masterseissa hyvä huumorintaju on ehdotonta plussaa! Hymy huulilla Nittikin heittää toiveen, että Masters-ryhmien päästessä harjoittelemaan ei riitä, että hallit ovat auki - myös saunojen täytyy olla lämpimänä!


   
Lisää uutisia
Oulun Lohet ry
«  Huhtikuu   »
Kategoriat