Oulun Lohet rekrytoi
10.11.2021 10:57 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Oulun Lohet hakee toiminnanjohtajaa


Innostutko urheiluseuratoiminnasta, monipuolisista työtehtävistä ja ihmisten parissa työskentelystä? Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä uusiin haasteisiin, haemme työlle jatkajaa.

Seurassamme henkilöstömme on toimintamme keskiössä ja työllistämme vuosittain noin 70 työntekijää, joista merkittävä osa on nuoria. Toiminnanjohtajana työskentelet päätoimisten, tuntityöntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa ja pääset ottamaan vastuun seuran henkilöstöhallinnosta ja mm. työsuhteiden elinkaareen liittyvistä tehtävistä.

Tehtävässä pääset työskentelemään oululaisen urheiluseurakentän aitiopaikalla ja tekemään yhteistyötä monipuolisesti eri sidosryhmien kanssa. Työ on monipuolista ja paikoin hektistä – joustavuudella, päätöksentekokyvyllä, hyvillä viestintätaidoilla ja kyvyillä tarttua toimeen pääset hyvään vauhtiin! Tehtävä edellyttää lähityöskentelyä Raksilan uimahallin toimistolla, kuitenkin joustavasti etätyöskentelyä hyödyntäen.

Toiminnanjohtajana toimenkuvaasi kuuluvat toiminnan organisointi ja kehittäminen johtokunnan alaisuudessa. Tehtäviin kuuluvat oleellisena osana seuran hallinnolliset tehtävät ja operatiivisten toimintojen johtaminen:

  • henkilöstöjohtaminen ja esihenkilönä toimiminen
  • budjetin valmistelu ja seuranta
  • sisäinen ja ulkoinen tiedotus
  • erilaisten tapahtumien- ja markkinointikampanjoiden kehittäminen ja toteuttaminen
  • seuratoimijoiden rekrytointi
  • sidosryhmäyhteistyö
  • yhteistyökumppanuuksien hankinta ja ylläpito
  • operatiivisten toimintojen johtaminen, koordinointi ja delegointi

Toiminnanjohtaja toimii seuran yleiskokouksissa sekä johtokunnan kokouksissa sihteerinä ja esittelijänä.

Toivomme, että sinulta löytyisi seuraavia taitoja

  • esihenkilökokemusta
  • erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä- ja verkostoitumistaitoja
  • paineensietokykyä ja ongelmanratkaisutaitoja
  • kykyä hallita isoja kokonaisuuksia
  • aitoa halua kehittää lasten ja aikuisten harrastusmahdollisuuksia
  • itsenäistä, aktiivista ja yhteistyökykyistä työskentelyotetta
  • hyvää organisointikykyä, visionäärisyyttä sekä pitkäjänteisyyttä
  • hyviä itsensä johtamisen taitoja
  • taloushallinnon ymmärrystä
  • tulosvastuullista asennetta
  • monipuolisia ICT-taitoja: käytössämme olevia ohjelmia mm. Office 365 (tj:na toimit järjestelmänhallinnoijana), PrestaShop-verkkokauppa, Jopox-toiminnanohjausjärjestelmä, Fennoa (taloushallinto), Izettle-maksupääteohjelma
  • päätöksentekokykyä

Katsomme eduksi:

  • kokemuksen urheiluseuran/organisaation kehittämisestä
  • oululaisen uinti- ja muun urheilukentän tuntemuksen
  • markkinointi- ja myyntikokemuksen
  • kokemuksen vapaaehtoistyön johtamisesta
  • urheiluseura- tai järjestötyön tuntemuksen
  • englannin kielitaidon, jolla pärjää

Tarjoamme:

  • Joustavan etätyökäytännön
  • Mahdollisuuden hyvin itsenäiseen työn suunnitteluun
  • Mahdollisuuden osallistua aikuisten uimakoulukursseillemme tai harrastusryhmään

Lähetä hakemuksesi ja CV sähköpostilla osoitteeseen johtokunta@oulunlohet.fi. Hakemuksessa tulee ilmetä palkkatoivomus ja suosittelijat. Kuulemme mielellämme, jos sinulla on sellaista osaamista, josta kokisit olevan tehtävässä hyötyä, mutta jota et tästä ilmoituksesta vielä löytänyt. Rekrytoimme heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tiedustelut: Siiri Sarias 045 1957383 (arkisin klo 12-15) tai Asko Ylitalo p. 044 2604745 ja sähköpostilla johtokunta@oulunlohet.fi.

Lisätietoa toiminnastamme löydät osoitteesta: www.oulunlohet.fi

Oulun Lohet liikuttavat vuosittain noin 1700 jäsentä ja toimintaamme osallistutaan pienistä uimakoululaisista aina aikuisiksi asti. Toimintamme peruskivenä on uimataidon opettaminen, jossa olemme valtakunnallisesti merkittävä tekijä - vuosittain n. 1000 lasta oppii meillä uinnin alkeet tai uimataidon. Arvopohjamme yhtenä kulmakivenä on yhdenvertaisuus ja olemmekin Oulun ainoa uimaseura, joka tarjoaa harrastusmahdollisuudet alkeistasosta kilpauintiin asti myös erityistä tukea tarvitseville uimareille.


   
Lisää uutisia
Oulun Lohet ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat