CSIT Swimming Championship 2022 päättyivät lauantaina 27.8. Itävaltalaisten juhliin huimalla 150 mitalilla. TUL:n urheilijat saavuttivat toisen sijan 82 mitalilla.
CSIT uinnin mestaruuskilpailut keräsivät 227 urheilijaa seitsemästä maasta Ouluun kilpailemaan mitaleista, menestyksestä ja kunniasta. Kisat käytiin reilun pelin hengessä, kanssakilpailijaa kunnioittaen.
Monet onnistuivat varmistamaan kultamitalin useita kertoja. Naisten sarjassa menestynein oli itävaltalainen Laura Kurzewski (ASKÖ) kuudella kullalla. Haukiputaan Heiton Sara Laukkanen ja Oulun Lohien Roosa Kärkkainen nappasivat kansainvälisistä Csit-kisoista molemmat viisi kultaa. Myös belgialainen Ditte Claeys (FROS) ui kisoista viisi kultaa ja Oulun Lohien Nanna Savolainen 2 kultaa ja 2 hopeaa.
Miesten sarjassa eniten menestystä nappasi Itävaltalainen Daniel Scharrer (ASKÖ) seitsemällä kultamitalilla. Alankomaiden Roel Rademaker (NCS) voitti kuusi kultaa, Italian Carlo Ciurlia ja Riccardo Ravaioli (AICS) uivat viisi kultaa. Mestaruuskilpailuiden menestynein liitto oli Itävallan ASKÖ yhtensä 150 mitalilla (77 kultaa, 44 hopeaa, 29 pronssia), Suomen TUL sijoittui toiseksi menestyneimmäksi maaksi 82 mitalilla (27/26/29) ja kolmanneksi Iltalian AICS 79 mitalilla (21, 30, 28).
Oulun Lohien kokonaissaldo kisoista oli 37 mitalia joista 13 kultaa, 11 hopeaa ja 13 pronssia. Oulun Lohien joukkueesta myös moni muukin uimari pääsi nauttimaan mitali seremoniasta. Kisat onnistuivat yli odotusten ja saimme paljon kiitosta kilpailujen ilmapiiristä ja järjestelyistä niin kilpailijoilta kuin kaikilta mukana olleilta toimijoiltakin.
Kiitos kaikille osallistuneille maille ja järjestöille: ACSI (Italia), AICS (Italia), ASKÖ (Itävalta), FAWSI (Iran), FROS (Belgia), HAPOEL (Israel) ja NCS (Alankomaat).
Erityiskiitos myös mestaruuskilpaluja järjestäneille seuroille Haukiputaan Heitolle, Oulun lohille ja kattojärjestölle CSIT:lle sekä suurelle määrälle vapaaehtoisia.
Kaikki mitalitulokset löydät tästä tiedostosta.
Seuraava suuri CSIT-tapahtuma on CSIT:n maailmankilpailut (World Sport Games), jotka kilpaillaan ensi kesänä Roomassa. Lisätietoja tulossa lähiaikoina.
05.05.2025 15.27 | Jäsen, osallistu seuran kehitykseen! |
05.05.2025 12.57 | Syyskauden aloitus / Start of the fall season |
04.05.2025 09.35 | Oulun vesiliikuntakeskuksen asemakaava Raksilassa on edennyt valmisteluvaiheeseen. |
28.04.2025 11.30 | Lasten kesäuimakoulut myyntiin 5.5. klo 10.00 |
31.03.2025 10.47 | Lohille menestystä masterssien lyhyen radan mestaruuskisoissa! |
27.02.2025 14.55 | Oulun Lohien uusi toimisto / Oulun Lohet new office |