
Syyskokous hyväksyi seuralle yhdessä seuran työntekijöiden ja jäsenten kanssa työstetyt uudet arvot, vision ja mission.
Tuemme lasten ja nuorten kehitystä niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisesti. Meillä opitaan pitkäjänteisyyttä, toisten kunnioittamista ja ryhmässä toimimista. Valmennus ja ohjaus ovat innostavia, turvallisia ja lapsilähtöisiä.
Oulun Lohet on yhteisö, jossa jokainen on tervetullut. Rakennamme vahvaa "me-henkeä", jossa kannustetaan yhdessä tekemiseen, vertaistukeen ja toisten auttamiseen. Viestimme avoimesti ja pyrimme vahvistamaan vuorovaikutusta jäsenten, perheiden ja toimijoiden välillä.
Kaikilla on oikeus harrastaa uintia taustasta, kielestä, kyvykkyydestä tai tavoitteista riippumatta. Seurassamme kaikki kohdataan tasavertaisesti, niin uimarit, valmentajat kuin perheet. Kohtelemme jokaista oikeudenmukaisesti ja arvostavasti.
Uinti on meille iloa, itsensä ylittämistä ja hyvinvointia. Harrastus voi olla tavoitteellista tai rentoa, mutta tärkeintä on, että se innostaa ja motivoi liikkumaan. Ilo ja positiivinen ilmapiiri kulkevat mukana kaikessa tekemisessämme.
Panostamme ammattitaitoiseen valmennukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Meille on tärkeää, että jokainen kokee olevansa turvassa ja saa laadukasta ohjausta omien tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaan.